Tiedätkö miksi neulontakone keksittiin - sukista se vastaus löytyy!
0
Sukkien ja sukkahousujen mielenkiintoinen historia ulottuu aina vuosituhansien taakse, ja ammoisina aikoina sukkia näkyikin niin kreikkalaisten työmiehien, orjien kuin roomalaisten naisten jaloissa (soccus), mutta tuolloin sukat ommeltiin kudonnaisista - eli kudotuista kankaista.
Mutta pikakelataanpa vuoteen 1545, jolloin kudotut sukkahousut (stockings) tulivat muotiin kunnolla Englannissa Tudor -dynastian aikaan. Silloisten sukkahousujen saumat oli usein verhottu taidokkailla silkkisillä kuvioilla tai koristeilla.
Tästä muutama vuosi eteen päin - tarkemmin vuonna 1589 - englantilainen pappismies William Lee väsäsi ensimmäisen neulontakoneen ikinä - kaikkea ne papitkin keksii - jonka tehtävänä oli nimenomaan tuottaa sukkahousuja.
Hauskaksi tarinan tekee se, että Leen - joka toimi pastorina Calvertonissa - kerrotaan kehittäneen neulontakoneen, koska hänen seuralaisena ollut nainen tuntui osoittavan enemmän kiinnostusta neulomiseen kuin Leehen.
Sukkahousuja ja sen johdannaisia käyttivät lähinnä miehet aina 1800-luvulle saakka, jolloin miehet alkoivat siirtymään enempi housujen käyttöön. 1800-luvun teollistumisen myötä naiset alkoivat käyttämään yhä enemmän sukkahousuja ja usein oli niin, että yhteiskunnallisesti ylempi luokka käytti valkoisia sukkahousuja ja taas alempi mustia.
Pappismiehen ensimmäinen kone tuotti karkeaa villaa sukkohousujen valmistukseen ja koneen jotkut periaatteet ovat käytössä vielä moderneissakin neulontakoneissa.
![]() |
Kuva: 1500-luvulle asti naisten sukkahousut ylettyivät usein vain polveen saakka, kun taas miesten sukkahousut saattoivat ulottua jopa vyötärölle asti (wikipedia.org) |